NUTS 300 eepos 2020-25
NUTS 300 on polkujuoksutapahtuma, joka kulkee osittain poluttomassa erämaassa. Tapahtuma on 326km pituinen ja sisältää osuuksia Lemmenjoen kansallispuistossa, Pöyrisjärven erämaa-alueella ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.
Reitti ei ole merkitty, joten osallistujien on navigoitava omien GPS-laitteiden avulla. Järjestäjä lainaa osallistujille satelliittilähettimen, joka mahdollistaa live-nettiseurannan verkon katvealueita lukuunottamatta. Kilpailijoiden takana seuraa turvajuoksijoiden partio, jotka varmistavat, että kaikki pääsevät lähimmälle huoltopisteelle.
Matkalla on kolme huoltopistettä: Kalmakaltio, Hetta ja Pallas, joissa osallistujat voivat syödä, levähtää ja täydentää varastojaan omista huoltokasseistaan aikarajojen puitteissa.
Seikkailu alkaa Njurgulahdesta maanantaina klo 12.Neljä etappia ovat Kalmakaltioon 88 km (aikaraja tiistai klo 12), Hettaan 118 km (yhteensä 206 km, torstai klo 13), Pallakselle 55 km (yht. 261 km, perjantai klo 13) ja maaliin Rauhalan, Pahtavuoman ja Peurakaltion vesipisteiden kautta 58 km (yht. 326 km, lauantai klo 18).
Kaipasin itse NUTS 300 -tyyppistä kisaa Suomeen. Pääsin 2018 Team La Sportiva Finland jäseneksi. Olin elämäni kunnossa. Juoksin 2018 Transgrancanaria 125, EcoTrail Oslo 80, Mozart 103, NUTS Ylläs Pallas 134, SwissAlpine IronTrail 127 ja Swiss Peaks 360 km.
2019 kova meno jatkui Transgrancanaria 128, NUTS Karhunkierros 83, Western States 161 ja Tor des Geants 350 km muodossa. Kysyin NUTSilta, milloin Suomeen saadaan 200-mailinen polkujuoksukisa. Vastaus kuului: “Ei koskaan!”
Juoksin heinäkuussa 2020 NUTS Ylläs Pallas 165 km kisan. NUTS järjesti kuitenkin yllättäen vielä syksyllä 2020 netissä tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin jymyuutinen: heinäkuussä 2021 juostaan ensimmäinen suomalainen 200-mailinen polkukisa NUTS Distance 300 by Black Diamond, johon minut kutsuttiin mukaan.
Ajankohta oli Ylläs Pallas -tapahtuman yhteydessä, mutta vasta muiden matkojen jälkeen. Se tulisi olemaan pisin, haastavin ja erämaisin polkujuoksu Suomessa. En pitänyt sitä etukäteen mitenkään mahdottoman vaikeana itselleni. Tiesin toki sen, että saatoin olla väärässä.
Maassamme ei ole alppien veroisia vuoria, mutta Lapissa on polutonta ja polullista erämaata, mönkijäuraa, puhdasta luontoa, juomakelpoista purovettä, suota, avotunturia, hiekka-aroa ja metsää - sekä poroja, hyttysiä, paarmoja ja mäkäräisiä.
NUTS Ylläs Pallas johtaja Eppu Lumme ja NUTS 300 johtaja Ossi Määttä olivat luoneet ainutlaatuisen 326km (200 mailia) GPS-reitin Njurgulahdesta Äkäslompoloon. Reitti on osittain poluton ja enimmäkseen maastoon merkkaamaton.
Ohessa reittiohje kisan nettisivulta https://nutsyllaspallas.com/fi/nuts300/
Reittiohje
1. Etappi Njurkulahti–Kalmakaltio 88 km
Njurkulahti – Morgamojan kultala, 26 km: Osallistujat kuljetetaan lähtöpaikalle Njurkulahteen bussilla Äkäslompolosta. Alussa reitti noudattaa Lemmenjoen retkeilyreittiä. Eteneminen on melko nopeaa ja maasto on useimmissa paikoissa melko juostavaa. Lemmenjoen saa ylittää vaijeriveneellä vaihtoehtoisesti joko Searitnivan tai Härkäkosken kohdalta.
Reitin alku kulkee Lemmenjoen kullankaivuumaiden läpi, ja matkalla nähdään mm. Ravadasköngäs, Kultasatama ja Lemmenjoen kullankaivuun historiaa.
Morgamojan kultala – Kalmakaltio, 62 km: Tapahtuman haastavin reittiosuus. Reitti kulkee Suomen suurimman kansallispuiston kaikista erämaisimman osan läpi. Maasto on teknistä, ja mukana on muutama suon ylitys. Etäisyydet sivilisaatioon ovat hyvin pitkiä. ÄLÄ KESKEYTÄ TÄLLÄ OSUUDELLA, VAAN SINNITTELE KALMAKALTIOON MIKÄLI JATKAMINEN EI UHKAA TERVEYTTÄSI! Reitin varrelle osuvat kullankaivajien alueet, Karhu-Korhosen kirjaston sivutoimipiste sekä Postijoen ja Vaskolompolon autiotuvat. Polku alkaa hieman Vaskojoen ylityksen jälkeen.
2. Etappi Kalmakaltio–Hetta
Reitti kulkee välillä Kalmakaltio – Valkamapää (tunturi Pöyrisjärven itäpuolella) – Vuontisjärvi – Hetta. Näin vältetään poroerotusalueet.
3. Etappi Hetta–Pallas
Reitti kulkee yli Pyhäkeron, Ounastuntureiden ja Pallastuntureiden. Osallistujat saavat nauttia yöttömästä yöstä Suomen kansallismaisemissa, ja ohittaa olympiatulen sytytyspaikan. Reitti noudattaa Hetta–Pallaksen kesäretkeilyreittiä välissä koukaten Ketomellan kautta. Etapilla on reitin suurimmat nousu- ja laskumetrit.
4. Etappi Pallas–Äkäslompolo: 65 km
Reitti kulkee Äkäskeron ja Kukastunturin yli Äkäslompoloon. Se noudattaa Pallas–Ylläs välin kesäretkeilyreittiä. Mahtavat maisemat kerojen huipuilta kohti Yllästä kruunaavat viimeisen etapin.
Huoltopisteet ja aikarajat:
2021 NUTS 300
Juoksin toukokuussa NUTS Karhunkierros 166km ja olin melko hyvässä kunnossa, vaikka olinkin viimeinen maaliintulija yli 35 tunnin ajalla. Matkustin Äkäslompoloon toiveikkain mielin itsevarmana maaliinpääsystä. Huoltotiiminä minulla ja Mikki Kuntulla oli Kymin parhaat huoltajat Arto Purho ja Markku Myllylä.
Mikki kysyi videolla 30 sekuntia ennen starttia, mitkä ovat lähtöfiilikset, ja vieläkin naurattaa spontaani vastaukseni “Helvetin huonot.” Enne kävi toteen.
Ensimmäinen noin 90 kilometrin osuus Kalmankaltiolle alkoi melko helposti Lemmenjoen kansallispuiston vaellusreittejä pitkin. Ylitimme joen veneellä ja juoksimme vanhojen kullankaivospaikkojen läpi. Juoksemme vanhalle lentokentälle, jossa on Suomen syrjäisin kirjasto. Juoksin koko matkan kaverini Mikki Kuntun ja yhteisen huoltotiimin kanssa, kuten olimme suunnitelleet. Meillä molemmilla oli Garmin Fenix -kellot päänavigointiin. Lisäksi minulla oli Garmin GPS-käsilaite ja Mikillä Garmin Inreach satelliittipuhelin.
Seuraavaksi oli vuorossa pelätty 30 kilometrin erämaaosuus Mikin ja Heli Lehtisen kanssa. Se oli erittäin tekninen ja hidas meille, jotka kävimme tässä villissä paikassa ilman polkuja ensimmäistä kertaa. Kenkämme ja sukkamme olivat märkiä koko päivän. Hyttysiä oli paljon, joten meillä oli verkot päässä. Joen ylitykset olivat erittäin vaikeita ja liukkaita. Kamppailimme eteenpäin Churchillin oppien mukaisesti: "Jos olet menossa helvetin läpi, jatka menoa."
Viimeinen osuus Kalmankaltiolle kulki hiekkatietä tai mönkijäteitä pitkin. Reittiä oli helppo seurata, mutta märät jalkamme osoittivat jo vakavia vaurioita. Sumuinen aamutunnelma ja tasainen maasto tuntuivat tieteiselokuvalta jollakin aavemaisella planeetalla.
Saavuimme vaatimattomalle ulkohuoltopisteelle tiistaina noin kello 8, noin 20 tuntia lähdön jälkeen. Superhuoltotiimimme laittoi minut puoliväkisin retkisuihkuun ja tarjoili lämpimän pastaruoan nurmikolla maaten. Join alkoholitonta olutta levätessäni nurmikolla automme vieressä. Olin väsynyt, mutta tarpeeksi hyvässä kunnossa jatkaakseni. Mikin oli keskeytettävä, koska hänen jalkansa olivat kauheassa kunnossa. Jatkoin siis yksin eteenpäin hieman allapäin ja epävarmana.
Toinen noin 110 km:n osuus Hettaan oli pisin. Se alkoi valtavilla hiekkadyyneillä. Tämä hieno valkoinen hiekka osoittautui kryptoniitiksi jaloilleni. Pysähdyin silloin tällöin puhdistamaan kenkäni ja sukkani, mutta se ei riittänyt. Minun olisi pitänyt vaihtaa sukkani. Minun olisi pitänyt pestä ne ja jalkani ja kenkäni perusteellisesti puroissa. Mutta en tehnyt niin. Hiekka levisi kaikkialle ja tuhosi hitaasti jalkapohjani. Siitä hetkestä lähtien olin tuomittu tuhoon.
Torkahdin polun varrella, kun useat maastopyöräilijät ohittivat minut omassa tapahtumassaan. Sitten pari ukkosmyrskyä iski kimppuumme ja saivat minut palelemaan kylmässä tuulessa, vaikka minulla oli sadetakki ja -housut. Puut olivat liian pieniä suojaamaan, joten jatkoin vain matkaa. Enimmäkseen vaelsin yksin, mutta joskus juttelin kilpakumppaneideni, kuten Kati ja Jaana Tervon, Karitsan (Tuomas Keisteri), Tomi Tuominiemen ja Helin kanssa.
Valkamapään nousu keskiyöllä tiistain ja keskiviikon välillä oli ehdottomasti yksi tämän hullun seikkailun kohokohdista. Kiipesin ylös Helin kanssa, joka valitti energian puutteesta ja polvesta, jonka hän oli vääntänyt liukkaiden kivien väliin ylittäessämme jokea edellisenä iltana. Annoin hänelle paketin energiakarkkeja. Karitsa saavutti meidät matkalla ylös ja antoi hänelle myös osan energiavarastoistaan. Satoi ja puhalsi erittäin voimakas kylmä tuuli.
Keskiyön aurinko paistoi kirkkaasti pilvien alta luoden harvinaisen kauniin tuplasateenkaaren. Karitsa poimi kiven maasta julistaen sen jalokiveksi. Hän näytti sitä minulle, ja se todellakin näytti säteilevän värikästä hohdetta valossa. Karitsa säilytti Valkamapään timanttia huolellisesti liivin taskussaan aikomuksenaan kantaa se maaliin. "Se on aivan liian iso ja painava", totesin. Karitsa vain nauroi.
Huipulla Heli ilmoitti, ettei hän pysty laskeutumaan vuorelta. Hän paleli myrskyssä, joten jätin Karitsan hänen luokseen ja juoksin alas hakemaan apua heidän yrittäessään soittaa kilpailukeskukseen. Huomasin oranssin takin kaukana alhaalla ja suuntasin sitä kohti. Oranssin takin sisällä oleva henkilö sattui onnekkaasti olemaan itse Milja Fromholtz, kilpailun turvatoimitsija. Selitin hänelle nopeasti, että meillä oli hätä ja Heli tarvitsee ylhäällä apua välittömästi. Milja juoksi heti Helin luo ja laittoi hänet telttaan lepäämään. Jatkoimme eteenpäin Karitsan kanssa.
Polku Hettaan jatkui kolmen tunturin kiipeämisen merkeissä. Jatkoimme matkaa ottamalla 5-10 minuutin torkut bivakkipusseissamme. Keskiviikko oli aurinkoinen ja lämmin päivä.
Meille kerrottiin juuri ennen lähtöä B-reitistä. Valitettavasti tämä tarkoitti, että meidän piti juosta Vuontisjärveltä kuumaa asfalttitietä 18km Hettaan. Juoksin koko matkan ilman paitaa, mutta jalkani olivat tulikuumat ja kipeät.
Saavuin toiselle pisteelle iltapäivällä. Suihkun, asiantuntijan tekemän jalkahoidon ja maukkaan illallisen jälkeen nukuin hetken ja tunsin oloni tarpeeksi hyväksi jatkaakseni klo 20. Aikaraja oli vasta torstaina klo 13, joten minulla oli runsaasti aikaa.
Loppureitti olisi minulle enimmäkseen tuttu aiemmista NUTS-kilpailuistani. Matkaa olisi 66 kilometriä viimeiselle huoltopisteelle Pallaksella ja sitten noin 68 kilometriä Äkäslompolon 326 kilometrin maaliin. Juoksin Ylläs-Pallas-Hettan 134 km vuonna 2018 ja Hetta-Pallas-Ylläs-Äkäslompolon 165 km vuonna 2020. Nyt aloin kuitenkin epäillä mahdollisuuksiani suorittaa tämä 200 mailin matka, sillä turvotus ja rakkuloideni kipu jaloissani voimistui tunti tunnilta. En käyttänyt kipulääkkeitä, olisi ehkä ollut syytä. Huusin kivusta joka askeleella kovaan ääneen niin että kurujen seinämät kaikuivat.
Keskeyttäminen tai kääntyminen takaisin ei ollut vaihtoehto. Kun reväytin lonkkalihakseni jyrkkää Suaskurua ylös noustessani, aloin menettää toivoani. Laskeuduttuani Lumikeroa alas istuin hetkeksi maahan ja nukahdin heti vahingossa. Kun heräsin olin pyörähtänyt ympäri mäessä, sekoitin samannäköisten nousujen suunnat ja nousin takaisin Lumikerolle. Huipulla oli pari vaeltajaa laittamassa illallista. He pyysivät minua istumaan alas ja kertomaan heille matkastani. Istuin hetken ja jatkoin nolona oikeaan suuntaan.
Tiimi oli seurannut GPS-pistettäni ja kysyi halusinko keskeyttää. Vastasin kieltävästi, mutta Pallakselle johtava kivikkopolku oli tekemätön paikka jaloilleni. Soitin kisanumeroon ja totesin ettei eteneminen millään onnistu, joten on pakko keskeyttää. Sovimme että minulle tuodaan sähkömaastopyörä Montellin mökille. Mökillä odotti Satu Hirvasaho (Niskavaara), joka oli myös keskeyttämässä. Anna Matturin johtama pelastusryhmä ajoi kaksi sähköpyörää. Laskeuduimme Satun kanssa pyörillä 8km alamäkeen lääkintäautolle pelastajien juostessa alas. He kuljettovat meidät suoraan Äkäslompoloon.
DNF-klubin (Did Not Finish) Juha Jumisko, Juha-Pekka Konttinen ja Ville Maksimainen antoivat minulle ystävällisesti heti saavuttuani maalipaikalle majapaikan viereisestä Lost in Ylläs huoneistohotellista. Suuri osa kilpailijoista oli keskeyttänyt jalkaongelmien takia. Janne Hietala oli selvinnyt maaliin voittajana ja Saara Päätalo nopeimpana naisena. Nukuin viimein omassa sängyssä. Karitsa majoittui myös samaan huoneistoon.
Peseydyin huoneiston saunassa poikien käydessä ulkona, mutta jaloistani valuva kudosneste liimasi jalkani lauteisiin niin, etten meinannut päästä omin avuin pois. Kavereiden tullessa takaisin kämpille kuorsasin sängyssä, johon johti kylppäristä veriset jalanjäljet.
Perjantaiaamuna Karitsa laittoi aamiaista. Kisalääkäri Päivi Laurila tutki jalkani. Päivi sanoi, ettei tarvitse huolehtia, sillä "luonto parantaa". Kivut olivat kauheat, enkä pystynyt kävelemään kuin vähän kantapäillä. Kengät eivät mahtuneet jalkoihini, mutta onneksi Ville Maksimainen lahjoitti omat Hoka-sandaalinsa kokoa 46 minulle. Kisaa seuraamaan tullut Ville Heinonen kuljetti minua autollaan minua asioimaan hotellin, ravintolan/kisakeskuksen ja kaupan/apteekin välillä.
Kelloni näytti 261km ja nousua 4664 metriä 77 tunnissa. Oliko kaikki tämä ponnistus turhaa? En usko. Onnistuin silti näkemään kaikki ne uudet paikat, joissa halusin käydä. Minulla oli hauskaa ystävieni kanssa. Nautin upeasta luonnonkauneudesta ja katselin uskomattomien maisemien avautuvan silmieni edessä.
En päässyt maaliin suunnitellusti 99 tunnissa, mutta onneksi olin jakanut suunnitelmani Karitsan kanssa, joka juoksi perjantai-iltapäivänä leveä hymy kasvoillaan ja supervoimien avustuksella maaliviivan yli Äkäslompolossa - yhä kantaen mukanani Valkamapään huipulta löytämäänsä timanttia. Karitsan virallinen maaliaika oli tasan 99 tuntia. Kuljin Kalmakaltion jälkeisten joenylitysten kohdalla Kati Tervo-Niemelän ja Jaana Tervon kanssa yhdessä lauleskellen suosikkibiisejä. Minulla ei ollut mielestäni aikaa istua alas hoitamaan jalkojani heidän kanssaan ja kiiruhdin eteenpäin. Jälkiviisaana voidaan todeta, että olisi kannattanut pysähtyä ja hidastaa vauhtia, sillä ihmekaksoset selvisivät maaliin 97:21 tunnissa ilman mitään ongelmia!
DNF-listalta voidaan poimia edellä mainittujen lisäksi lukuisia kovia nimiä kuten: Tuomas Maisala, Pasi Pirhonen ja Sami Kuusi. Miehistä maaliin pääsi vain 20/54 (37%), kun taas naisista peräti 9/11 (82%).
2021 NUTS 300 Tulokset:
Naiset:
1 Saara Päätalo 63:52:44
2 Laura Petäjämäki 75:15:57
3 Elisa Heikkinen 90:27:50
4 Jaana Tervo 97:21:45
5 Kati Tervo-Niemelä 97:21:49
6 Tanja Bastamow 103:36:14
7 Elisa Kotamäki 105:50:59
8 Laura Lakio 108:01:07
9 Satu Uusivirta 108:02:14
…
Satu Niskavaara DNF 255 km 76:30:00
Heli Lehtinen DNF 160 km 37:20:00
Laura Järvinen DNS
Piia Siitonen DNS
Miehet:
1 Janne Hietala 58:57:52
2 Jarkko Aspegren 63:52:48
3 Antti Eronen 66:41:40
4 Mikko Kohonen 68:10:21
5 Jere Sjögren 68:16:45
6 Max Moberg 68:16:47
7 Juha Lehtonen 74:29:34
8 Toni Koski 79:18:13
9 Markus Juvala 80:55:33
10 Mikko Ylinen 81:15:10
11 Henri Arjanne 81:15:14
12 Mika Nurmi 89:41:51
13 Mikko Kosunen 92:15:09
14 Hannu Lempinen 96:36:08
15 Mikko Kolehmainen 96:52:11
16 Tomi Mäkelä 96:53:14
17 Mika Talvisilta 97:44:22
18 Janne Snellman 97:44:26
19 Tuomas Keisteri 99:00:45
20 Toni Keränen 107:40:40
…
Tomi Tuominiemi DNF 300 km 112:00:00
Tuomas Maisala DNF 261 km 43:00:00
Jukka Kukkonen DNF 250 km 77:30:00
Jani Lehtola DNF 224 km 61:00:00
Mika Eskola DNF 206 km 33:50:00
Samuli Nieminen DNF 206 km 30:25:00
Mika Leppälä DNF 206 km 30:25:00
Juha Jumisko DNF 206 km 34:00:00
Matti Vesala DNF 206 km 35:30:00
Antti Varis DNF 206 km 37:00:00
Pasi Flinkman DNF 206 km 50:20:00
Karri Mesimäki DNF 206 km 53:15:00
Tuomas Savinainen DNF 206 km 54:20:00
Daniel Fernandez DNF 200 km 33:20:00
Jere Lallo DNF 190 km 29:00:00
Jani Saarinen DNF 190 km 31:00:00
Juha-Pekka Konttinen DNF 190 km 33:00:00
Tony Karppinen DNF 190 km 34:30:00
Joni Purojärvi DNF 190 km 55:20:00
Heikki Salo DNF 190 km 55:30:00
Tommi Yli-Maunula DNF 180 km 30:50:00
Ville Maksimainen DNF 180 km 30:50:00
Sami Kuusi DNF 180 km 32:00:00
Jaakko Soudunsaari DNF 180 km 32:40:00
Kaj Koskinen DNF 180 km 60:50:00
Jussi Riku Helander DNF 100 km 25:30:00
Mikko Ahonen DNF 96 km 21:20:00
Jukka Nurminen DNF 88 km 15:30:00
Mika Videnoja DNF 88 km 16:00:00
Timo Kaipiainen DNF 88 km 16:20:00
Antti Palomäki DNF 88 km 16:30:00
Pasi Pirhonen DNF 88 km 17:55:00
Tero Tuomala-Greijula DNF 88 km 18:05:00
Mikki Kunttu DNF 88 km 20:00:00
Matias Utriainen DNS
Aikarajat osoittautuivat kilpailijoiden kannalta ennakoitua helpommiksi, mutta suurimmaksi ongelmaksi useimmilla tuli jalkapohjien ja jalkaterien ongelmat kosteuden ja mekaanisen rasituksen vuoksi.
2022 NUTS 300
2022 päätin osallistua Tahoe 200 kisaaan Kaliforniassa juhannuksena. Pääsin melkein viimeiselle huoltopisteelle juosten noin 300km, mutta 100 tunnin aikaraja oli liian tiukka. Kävin katsomassa Western States kisan, jonka jälkeen matkustin Äkäslompoloon NUTS Ylläs Pallas vapaaehtoiseksi. Toimin mm. turvajuoksijana 160km kisassa ja Kotamajalla.
2023 NUTS 300
Matkustin toistamiseen Tahoe 200 kisaaan, mikä siirrettiin heinäkuun loppupuolelle lumen takia. NUTS 300 jäi siten kokonaan väliin, enkä päässyt Tahoe 200 kisassa kuin vähän yli 100km ennen kuin tuli DNF. Toimin kuitenkin Tahoe Cityn huoltopisteellä vapaaehtoisena yötä päivää ja juoksin päivittäin Kaliforniassa paikallisten seurojen ja yhdistysten erittäin mielenkiintoisilla yhteislenkeillä.
Kotiin palattuani minulla diagnosoitiin kalifornialaisen punkin puremasta tarttunut borreoloosi eli Lymen tauti. Sen aiheuttaa joissakin punkeissa elävä bakteeri, eikä siihen ole rokotetta tai taudin poistavaa lääkettä. Tuona kesänä Kalifornian punkeissa mitattiin tavallista suurempia bakteeripitoisuuksia.
Jouduin syömään kolmen viikon penisilliinikuurin juuri ennen Tor des Geantsia, joka vaikutti kisavireeseen. Keskeytys tuli kun jäin pitämään rankkasadetta Colle Della Vecchia huoltoon ja nukahdin sinne. Sitten tuli DNF Nielissä noin 200km jälkeen, kun aika loppui kesken. Gressoneyn lifebaseen mentiin taksilla ja bussilla Courmayeuriin Elina Järnefeltin kanssa.
2024 NUTS 300
Huhtikuussa 2024 tein ainakin itseäni vakuuttavan comebackin Pohjois-Englannissa Northern Traverse 300 kisassa. Loppuaika oli 99 tuntia hirmumyrsky Kathleenista huolimatta. En ole koskaan kokenut muualla jopa 100 mailia/h tuulenpuuskia, jotka meinaavat heittää ihmisen vuorelta alas tai nostaa ilmaan. Koska voitin myrskyn, olin valmis selättämään NUTS kolmesatasen heinäkuussa.
Kuinka ollakaan matkustetettuani yöjunalla Äkäslompoloon viikkoa ennen NUTS 300 starttia sain kesäflunssan. Koronatesti oli negatiivinen. Ensin ajattelin voivani startata, mutta lähtöä edeltävänä päivänä eli sunnuntaina nousi kuume. Jouduin siirtämään osallistumisen vuodelle 2025. Näin en mennyt bussilla starttiin tartuttamaan muita. Tuloksena siis DNS (Did Not Start).
No sitten kisaviikolla flunssa meni nopeasti ohi ja kuljeskelin maalialueella ja kisakeskuksessa levottomana. Juteltiin siinä kian johtajan Epun kanssa niitä näitä. Heitin vitsillä, että minähän olen käytännössä jo terve kun on ollut kaksi kuumeetonta ja oireetonta päivää. Ehtisin perjantain starttiin mukaan lyhyemmille matkoille. Eppu sanoi, että hän pystyy järjestämään peruutuspaikan valitsemaani kisaan: haluanko siis 66, 100 vai 160km matkalle lähtönumeron? Valitsin 160km, mikä oli tietenkin väärä vastaus, sillä olin kaiken (ilmeisesti puuttuvan) järjen mukaan vielä toipilas kuitenkin.
No perjantaina istuin saunakuumassa linja-autossa matkalla Hettaan. Kuljettaja sanoi ettei voi laittaa viileää tuuletusta päälle, koska “bussiin on jäänyt talviasetukset päälle”. Molemmat bussit kuumenivat liikaa ja saapuivat myöhässä Hettaan. Meidän ensimmäistä lähtöä siirrettiin puolituntia ja jälkimmäisen bussin matkustajien lähtö tapahtuisi tunti meidän jälkeen. Kärsimme nestehukasta ja kuumuudesta jo ennen starttia, mikä ei ollut ideaali lähtötilanne flunssatoipilaalle.
Sinnittelin jotenkuten Ketomellaan, mutta sitten vauhti alkoi hidastua pahasti. Sadat tutut morjestivat ohittaessaan ja kärsin turhautumisen partaalla kun jokainen kysyi mennessään miten flunssapotilaalla kulkee tai miten toipuminen sujuu. Halusin vajota maan alle, mutta Pallaksella yön viileydessä piristyin ja päätin jatkaa Rauhalaan. Sitten tuli taas kuuma matkalla Pahtavuomaan. Voimat loppuivat Äkäskeron jyrkässä nousussa. Lysähdin puun varjoon makaamaan ja soitin kotiväelle Helsinkiin. Selostin tilanteen ja pyysin neuvoa. Vastaus oli loogisesti ainoa oikea, “Kävelet Peurakaltioon ja keskeytät. Otat sieltä kuljetuksen maaliin.”
Valitettavasti 2024 NUTS Ylläs Pallas kisaviikon saldona minulle jäi DNS ja DNF, tiettävästi ensimmäisenä historiassa. Tuo kyseenalainen kunnia ei tehnyt minua mitenkään ylpeäksi. Tulipa kuitenkin nähtyä todella upea Pallaksen yötön yö ennen kotimatkaa. Rami Valonen nappasi taas hienot kuvat https://nuts.kuvat.fi/
Minulle jäi vielä mahdollisuus paikata pettymys Tor des Geantsilla syyskuussa, koska olin siirtänyt 2020 perutun osallistumiseni tänne asti.
Jo startissa satoi kaatamalla ja jouduin vaikeuksiin vähitellen, kun en saanut tarpeeksi unta.
Rifugio Dondenalla paistoi jo aurinkokuumasti. Söin farfalle pastaa. Minua haastateltiin johonkin tv-ohjelmaan. Hotel Crouxin omistajat toivat keittiönsä emännän leipomaa vegaanista suklaakakkua jälkiruuaksi. Alamäessä lähdin kovaa pinkomaan suomalaisten perään, mutta nilkka pyörähti ja lensin päistikkaa rinteeseen. Takaa tuleva juoksija kysyi sattuiko pahasti ja vastasin kieltävästi. En tarvinnut ensiapua, mutta aavistin heti, ettei tästä hyvä seuraa.
Sinnittelin hallusinoiden Nielistä Gressoneyn lifebaseen, mutta en ihan ehtinyt muiden suomalaisten porukkaan ja jäin jälkeen. Edelleen unenpuuttessa hortoillen laahustin keskellä yötä kohti 10km helpon autotien päässä olevaa Alpenzun majaa, jossa olin nukkunut 2019.
En löytänyt reittimerkintöjä Alpenzun lähellä ja psysähdyin ihmettelemään olinko väärällä reitillä, koska Tor on aina ollut hyvin merkattu. Sitten joku kisatoimitsija hyökkäsi raivona pimennosta kimppuuni vaatien keskeyttämistä, “koska vaarannan liikenteen” ja “tiellä ei saa torkkua”.
Aggressiivisen oloisella italiaanolla oli iso kasa reittimerkkejä kainalossa ja selässä - hän oli kerännyt ne pois liian aikaisin. Kello oli 3 yöllä, eikä mitään liikennettä tai muita ihmisiä ollut missään. Sanoin etten halua keskeyttää, vaan kävellä rauhassa mäen ylös läheiseen tuttuun Alpenzuun nukkumaan.
Mies pillastui ja huusi ettei alppimajoilla saa sääntöjen mukaan nukkua, vaan ainoastaan lifebaseissa. Hän soitti puhelimella Gressoneystä järjestäjien auton hakemaan ja pakotti väkisin tila-auton takapenkille jenkkileffoista tuttuun tyyliin. Auto vei minut Courmayeuriin.
Kuulin muiden suomalaisten nukkuneen Alpenzussa hyvät unet samalla kun väittelin yli-innokkaaan toimitsijan kanssa ihan lähellä. No seuraavana päivänä kävin hieman kisatoimistossa avautumassa aiheesta, mutta eihän se enää mitään auttanut, DNF taas tuloksena. Kehoittivat kirjoittamaan kirjeen kisan hallintoneuvostolle, mutta en jaksanut alkaa selittelemään enempää tapahtunutta.
Kun Sami Kuusi tuli Torrin maaliin, menin vastaan alamäkeen. Sami sanoi että tämä oli viimeinen kisa. Nauroin että ei nyt vielä voi lopettaa, mehän nähdään 2025 NUTS 300 kisassa!
Torrille tulee tuskin enää lähdettyä - onhan se jo suoritettu 2019 ja nähty mitä se nykyään on. Hieno reissu kuitenkin muuten, hotelli Crouxin ystävällisten omistajien avulla sain oman huoneiston maalin vierestä La Sportiva kauppaa vastapäätä ja pääsin käymään ylhäällä Bivacco Pascalilla tuulettumassa. Muutenkin he huolsivat kisassa ja auttoivat aina tarvittaessa.
2025 NUTS 300
Huhtikuussa 2025 vedin uudestaan Northern Traverse 300:n aurinkoisessa kelissä 89 tuntiin. Ennätykseni parani siis 10 tunnilla. Kisa ei ollut mitenkään liian helppo poutasäästä huolimatta, sillä päivisin oli kuuma ja öisin puhalsi jäätävä itätuuli.
Heinäkuun 14.-19.2025 sitten viimein onnistuin surffailemaan neljän etapin eeppiset aallot kolmen huollon kautta maaliin asti.
Helpolla se ei todellakaan tullut. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna kävin Thai-ravintolassa Helsingissä. Illalla alkoi mahaa turvottaa ja siteen vatsa meni sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä pariin viikkoon. En pystynyt treenaamaan tai tekemään mitään muutakaan. Kävin lääkärissä ja labrakokeissa, mutta syy ei selvinnyt.
Kisaa edeltävällä viikolla Juuso Manninen kävi autolla hakemassa kolme Tor des Geants -mallista keltaista drop bagiäni maanantaina, jotta sain ne kuljetettua Äkäslompoloon. Huoltokasseissa oli vaihtovarusteita, lääkintätarvikkeita, nukkumisvarusteita ja 20 tuhatta kaloria Future Peaksin urheiluun tarkoitettuja energiatuotteita kuten Jollos vauhtikarkkeja, Tailwind urheilujuomaa ja Näak geelejä, patukoita ja pureeita. Kaikki vegaanisia tietty.
Keskiviikkona pystyin matkustamaan yöjunalla Äkäslompoloon, jossa olin hotellihuoneistossa lähtöön asti. Labrakokeitten tulokset tulivat perjantaina, mutta niissä ei näkynyt mitään erikoista syytä vatsataudille. Lääkäri kertoi, että useimmiten nämä menevät itsestään ohi ilman lääkitystä. Olin valmis kisaamaan, sillä oloni oli jo paljon parempi.
Sain kisanumeron sunnuntaina varustetarkastuksen jälkeen. Black Diamond Distance 22 repussa minulla oli pakolliset varusteet ja useimmat suositelluista varusteista myös, paitsi Garmin InReach satelliittiviestin, veitsi ja alueen ulkoilukartta.
Jaamme:
Numerolappu ja hakaneulat
GPS-seurantalaite
Pakollinen varustus:
Käsi-GPS, tallennettuna järjestäjän jakama GPX-reitti. Myös kello-GPS, jonka avulla voi seurata GPX-reittiä hyväksytään. Huolehdi varavirrasta, sillä muuten saatat harhaantua reitiltä ja pahimmassa tapauksessa eksyä syvälle erämaahan. Reittijälki on lähes 13 mb kokoinen, joten varmista, että jälki mahtuu käyttämääsi laitteeseen.
Toimiva matkapuhelin vesitiiviisti pakattuna. Puhelin tulee pitää päällä koko tapahtuman ajan, mutta alueilla joissa ei ole kenttää, voi puhelimen asettaa väliaikaisesti lentotilaan akun säästämiseksi. Tarkista kuuluvuusalueet operaattoriltasi. Älä päästä tapahtuman aikana akun tasoa laskemaan alle 50%. Puhelimeen tulee olla ladattuna 112 Suomi -sovellus ja tapahtumapäivystyksen puhelinnumero (040 6605 281). Puhelimessa tulee olla soittoääni päällä. Myös kaksi puhelinta (esim. 2G-puhelin joka on koko ajan päällä ja älypuhelin 112-sovelluksella) on sallittu.
Kompassi (esimerkiksi nappikompassi)
Itseliimautuva elastinen tukiside vesitiiviisti pakattuna (min. 100 cm x 6 cm)
Pitkähihainen paita
Lyhythihainen paita
Vedenpitävä hupullinen kuoritakki – 100% vedenpitävä
Vedenpitävät kuorihousut tai sadehame – 100% vedenpitävät
Käsineet
Pipo (hupullinen paita korvaa pipon)
Juomapullo (yhteensä vähintään 0,75l kapasiteettia)
Selviytymisbivy, esim. Rab Ark Emergency Bivi tai Lifesystems Survival Bag
Merkinantopilli
Otsalamppu (ei tarvita kulkemiseen, vaan hätätilanteessa paikantamisen helpottamiseksi)
Muki kiinteällä pohjalla (muki jonka voit huoltopisteellä laskea pöydälle, ei soft cup -tyylistä, vaan esim. taittokuksa)
Solumuovinen makuualusta, vähintään 100 cm x 45 cm x 3 mm, esim. Gossamer Gear Thinlight tai Etola Solumuovi 3mm
Tulentekovälineet, esim. sytytin
Varaenergiaa (energiapatukoita tms. joita ei ole laskettu kulutettavaksi minimissään 500 kcal)
Suositeltava varustus:
Tapahtuma-alueen offline-tilassa toimivat kartat ladattuna matkapuhelimeen (esim. Oruxmaps, Jahtikartat, Karttaselain, Locus Map, OutdoorActive -apit)
Alueen ulkoilukartat (Lemmenjoki ISBN 978-952-266-516-4, Pallas Hetta Olos ISBN 978-952-266-627-7, Pöyrisjärvi Näkkälä Kalkujärvi ISBN 978-952-266-485-3)
Roskapussi
Geelipullo (laita tarvitsemasi geelit pieneen pulloon, näin vältymme geelipussien tai niiden hitusten tippumisesta reitille)
Hyttysenpitävät vaatteet
Hyttyshuppu
Hyttysmyrkkyä
WC-paperia (älä jätä luontoon, vaan pakkaa mukaasi seuraavalle autiotuvan huussille tai huoltopisteelle)
Rakkoteippiä
Urheiluteippiä
Särkylääkettä
Haavojen puhdistuainetta
Pieni veitsi
Lipallinen lakki
Aurinkorasvaa
Aurinkolasit
Suolaa – helpottaa imeytymisongelmissa
Juoksusauvat
Garmin InReach Mini -satelliittiviestin
Ultrakevyt untuvatakki tai lämpimämpi paita. Katso sääennuste ja varaudu. Voimakkaasti rasittuneena kuljet hitaasti ja kylmä voi iskeä pahasti. Edellisinä vuosina sää on käynyt yöllä nollassa. Olet kaukana erämaassa omillasi, ja sata grammaa untuvaa voi merkitä paljon.
Pakolliset varusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin. Sauvoja saa olla drop bageissa omalla vastuulla.
Bussikuljetus maanantaina klo 7:30 Lemmenjoelle kesti 3 tuntia ja meni hyvin. Vatsa oli rauhoittunut, mutta olo ei ollut ihan 100%. Paino oli pudonnut kilokaupalla, koska en saanut energiaa elimistöön normaalisti.
Kisaviikon sääennuste oli toiveeni mukainen: aurinkoa, lämmintä ja jopa 30 asteen helle, yöllä viileämpää. Tämä piti paikkansa, reitti oli kuivempi kuin aiemmin, eikä sateita saatu.
Lähdin Njurgulahdesta Lemmenjoen Kultareitille rauhallisesti. Jalassa oli ketterät La Sportiva Prodigiot suota ja kivikkoja ajatellen. Yritin ottaa iisisti. Silti sykkeet eivät millään pysyneet alle 140. Muillakin näytti olevan kisajännitystä. Maltti oli valttia. Kohellus ei kannata kun matkaa on yli 300 kilometriä.
Joen ylitys Searitnivan kahlaamon vaijeriveneellä sujui hyvin ja kahden puolen litran lötköpullon täyttö kylmällä purovedellä onnistui tarpeeksi usein. Juoksu oli mukavaa kuivilla kangasmetsäpoluilla Härkäjärven rantakannaksella.
Ravadasköngäksen vesiputous oli komea kuten aina. Ravadasjärven rantakannasta oli mahtavaa juosta Kultasatamaan, josta alkoi sauvoilla ylämäkitunkkaus.
Morgamojan Kultalan autiotuvalla oli paljon porukkaa ja hyönteisiä. Rami Valonen kertoi ylempänä olevan tuulista ja vähemmän ötököitä. Muut ehti mennä mäen yli ja kadotin polun hetkeksi. Huutelin mökille minne se polku katosi. Sieltä se Petronellankukkuloiden takaa avautuvalta Martin Iskon palon ylätasangolta (entinen kullankaivajien lentokenttä) löytyi.
Kuljin Karhu-Korhosen kirjastolle muitten perässä. Jäin vähän matkan päähän kiven päälle hoitamaan jalkoja ja odottelemaan sopivaa ryhmää. Halusin hyvän suunnistajan, joka ei olisi liian nopeasti etenevä. Kun ohi meni Kai Saartenoja, Tuomas Käpylä ja Sheila Corbett, lyöttäydyin mukaan. Neljästään mentiin sitten paha 30 km tekninen kivikko/suo/koivikko pätkä ihan heittämällä yli. En tuntenut ketään heistä entuudestaan.
Kaitsu osoittautui suorastaan loistavaksi suunnistajaksi, joka pystyi etenemään kärjessä vaivatta gps-viivaa tarkasti myötäillen. Pummeja ei meidän ryhmälle tullut. Tulin vaatimattomilla suunnistustaidoillani tyytyväisenä perässä sauvakävellen. Vauhti oli niin reipas, että sai painella ihan tosissaan. Kanadalainen opettaja Sheila oli kova luu: kulki kuin juna, ei valittanut mistään ja sanoi kotipuolessa olevan ihan samanlaista maastoa.
Vasarovan kivikko oli aivan mahdotonta juosta, eikä sauvakävelykään helppoa ollut. Sinniteltiin Postijoen autiotuvalle, missä oli ruokatauko meillä ja monilla muillakin. Joesta sai vettä. Vaihdoin pitkät trikoot ja tuulitakin päälle ilman viilentyessä. Autiotupiin ei kilpailijoilla ollut asiaa sääntöjen mukaan, mutta huusseissa oli jopa suotavaa käydä ja käytinkin niitä mieluummin kuin puskia ötököiden takia.
Suo oli paha, vaikkakin kuivempi kuin viimeksi. Oli siellä silti niin syviä suonsilmäkkeitä ja ojia, ettei sauva ja käsi yltänyt pohjaan asti. Sinne ei haluttu upota, eikä mulittu pahemmin mättäillä hyppiessä.
Pyöräytin molemmat nilkat kivuliaasti epätasaisella upottavalla alustalla karjuen ainakin kolmesti. Kaaduin turvalleni turpeeseen kymmenkunta kertaa. Turpeen alla vaanivat kaltevat kivet olivat myrkkyä nilkoille. Ne ei vaan sovi mun nilkoille.
Onneksi mitään ei mennyt rikki, ei edes sauvat. Ötököitä oli niin sankka pilvi, että meitä ihan nauratti välillä. Hyttyshuput oli pakko pitää päässä. Tauot oli aina vähän liian lyhyitä, koska eväitä syödessä tai jalkoja hoitaessa sai sietokyvyn ylittävän määrän hyönteisten pistoja ja puremia.
Sankivaarantyven ylityksen jälkeen pidettiin joenrannalla tauko niin synkässä parvessa, ettei matalimmillaan ollutta aurinkoa kunnolla näkynyt.
Vaskolompolon autiotuvalla jäin jälkeen muista kun kävin huussissa.
Neljä vuotta sitten haastavalta tuntunut Vaskojoen ylitys osoittautui tosi helpoksi tällä kertaa, kun vettä virtasi niukemmin. Kuivin jaloin meni tällä kertaa. Turhaan jännitin etukäteen tätäkin kohtaa - olisihan kahlaaminenkin ollut helppoa veden ollessa alhaalla.
Mönkijäuraa ja hiekkatietä seuraten talsin lukuisten pikkujärvien, peltojen, kosteikoiden, ja kumpareiden kautta loputtoman pitkältä tuntuneen taipaleen Kalmakaltioon kahdeksan jälkeen aamulla. En juossut enää rakkojen takia, jotka alkoivat tuntua päkiöissä tuulettelutauoista huolimatta.
Tuvan portaille jätettiin likaiset kengät ja sisällä ohjattiin ensiksi jalkojen pesuun ämpärissä. Se olikin viisasta ja hyödyllistä. Sain alkoholitonta radleria tölkistä. Koska jalkojen hoitajalle oli jonoa, en jäänyt odottelemaan hoitoa. Teki mieli nukkua, mutta makuupaikat oli kaikki juuri silloin varattu. Annoin kellon ja puhelimen ladattavaksi keittiöön.
Huoltopisteellä oli paljon porukkaa ja pientä sekoilua. En ole ihan varma kummat oli väsyneempiä valvotun yön jälkeen, huoltajat vai juoksijat. Minulta kysyttiin neljä kertaa mitä haluan syödä, ja vastasin aina linssikeittoa kiitos. Ruokaa ei tullut, mutta sitten kun tein lähtöä tuotiinkin kaksi isoa annosta ihan peräkkäin kahden eri henkilön toimesta ja tivattiin, miksen ollut sanonut, että olin jo tilannut ja saanut keittoa.
Söin ja vaihdoin sukat puhtaisiin ja kengät varustemerkkini La Sportivan uuteen Prodigio Pro malliin. Juttelin hetken kisalääkäri Lauri Alangon kanssa. Todettiin ettei ole syytä huoleen jalkojen suhteen, vaikka pienet rakot päkiöissä tuntuivatkin.
Lepäsin hetken sohvalla silmät kiinni, mutta en saanut nukuttua. Jatkoin matkaa pisimmälle etapille Hettaan aamukymmenen jälkeen. Kalmakaltio ei ole huolloista paras, mutta ei yhden yön jälkeen tarvitse ollakaan. Kaikki oli hyvällä mallilla ja jatkoin matkaa pohjoiseen luottavaisin mielin.
Kalmakaltion lähteellä Rami Valonen näppäili kuvia vastarannalta. Hän kertoi, että kalma tarkoitti kylmä ja kaltio lähde. Olin aina virheellisesti luullut, että paikka olisi vanha hautakalmisto. Rami selitti sen olevan vanha pyhä paikka, koska sieltä sai raikasta jääkylmää juomavettä. Se maistui äärettömän paljon paremmalta kuin huoltopisteiden muovitonkissa tai -letkuissa lämmenneet litkut. Minulla oli Tailwind -juomajauhetta minigrip minipusseissa repussa, mutta en raaskinut sekoittaa sitä näin hyvään lähdeveteen.
Kammottava hiekkadyyniosuus oli vielä pahempi kuin muistin. Nyt oli kuumempi ilma ja tuntui, että hiekkaa meni väkisinkin joka paikkaan, vaikka kaikki yrittivät juosta vähähiekkaisemmilla reunapoluilla. Sukkamaisten Prodigio Pro -kenkien sisäänrakennetut nilkkasäärystimet auttoivat paljon, mutta Pöyrisjärven hiekka on kertakaikkiaan liian hienoa.
Yritin nukkua Salmijärven tuulisella rantatöyräällä, mutta eihän siitä mitään tullut - mäkäräiset löysivät sinne nopeasti, ja oli liian kuuma nukkua bivyssä.
Kahlaamista vaativia joenylityksiä oli kolme, jotka menin paljain jaloin Mikko Mäen esimerkin rohkaisemana. Virta näytti voimakkaammalta kuin mitä se oli. Kylmä vesi virkisti ja teki hyvää jaloille. Mikolla oli jalat teipattu ja sidottu oikein kunnolla, mutta niin vaan hän kahlasi yli. Vastarannalla kuivattelin ja tuulettelin jalkoja ja putsailin sukkia ja kenkiä parhaani mukaan. Ötököitä oli täälläkin riittävästi.
Mikko kertoi, että Valkamapäälle oli laskelmiensa mukaan noin 25km. Lähdin painelemaan yksin sinne tavoitteena ylittää kisan korkein huippu vielä tiistain puolella. Ylitin Lenkihakan helposti tuulen vilvoittaessa hikistä habitustani. Bongasin Sheilan kaukana takana. Lenkihakan autiotupa näytti kutsuvalta, mutta mehän ei sinne voitu mennä nukkumaan, nyyh.Täytin pullot purosta. Pienen Kermikkäpään kohdalla polku kääntyi länteen. Sain kengät ja sukat kasteltua parilla ojanylityksellä. Juuri ennen Norjan rajaa polku nousi Valkamapään huipulle. Länsituuli oli kylmä ja kova. Ja oli vielä tiistai.
Mäen alla odotti uusi tuttavuus, Hermanni Haponen. Lyöttäydyttiin yhteen etsimään nukkumapaikkaa kaakkoon johtavalta polulta. Kysyin onko tämä hänen ensimmäinen polku-ultransa, kun en muista kuulleeni miehestä mitään. Hermanni vastasi “Ei, juoksin Kainuu Trail 78km viime vuonna.”
Hermanni löysi pian nukkumapaikan itselleen, mutta päätin jatkaa vielä ötököitä välttääkseni ylemmäs tuntureille nukkumaan. Nousin Palomarastolle ja Palolaelle, mutta vasta Porrastunturin itärinteen järvinäköala tyydytti. Otin repusta bivypussin ja kengät pois jalasta, ryömin sisälle ja laitoin herätyksen puolen tunnin päähän. Nukuin kuin tukki.
Heräsin puolen tunnin päästä tunteeseen, että joku tuijotti minua. No Hermannihan se vain oli polulla ihmettelemässä, että olinko hereillä. Tuli mieleen Uuno Turhapuron legendaarinen sketsi “Olitkos vielä nukkumassa?”.
Jatkoimme matkaa yhdessä eteenpäin, mikä oli hyvä asia minun kannalta. Gepsireittini oli nimittäin tässä kohtaa kisaa sekaisin. Näytöllä näkyi kaksi viivasuoraa linjaa, joista kumpikaan ei ollut oikeasti kuljettava polku. Kelloni oli aivan sekaisin, eikä puhelimen offline-karttakaan auttanut muuta kuin yleisen kulkusuunnan selvittämiseen. Muilla osuuksilla viiva noudatti tarkasti polkua, mutta tässä kohta ei. Luulin sen johtuvan ehkä vanhasta GPS-tiedostosta, vaikka muistelin ladanneeni uusimman. (
Myöhemmin Hetassa latasin kaikki uudelleen, mutta se ei korjannut vikaa. Reitti oli Hetasta eteenpäin onneksi jo merkattu tuleville 160, 100 ja 66 km juoksijoille, mikä oli myös meidän reitti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Hermannilla gepsi toimi, joten mentiin sen turvin eteenpäin lounaaseen. Joenylityksessä paikalle tuli pari perävaunullista mönkijää. Kuskien kanssa rupatellessa unohdin täyttää pulloni, mikä oli paha erehdys. Sileävaaralle ja Palo-Kurttusvaaralle noustessa tuli kuuma, ja huomasin vesivarantojeni ehtyneen. Kirosin tyhmyyttäni, mutta ei auttanut muu kuin jatkaa eteenpäin. Kaksi pulloa riittää juuri ja juuri, jos ne täyttää jokaisessa virrassa. Tähänkö tämä nyt kaatui?
Laskettelimme alas Pöyrisselälle ja tulimme helvetilliselle ötökkä-jänkhälle. Onneksi Kaitsu ja Tuomaskin olivat siellä. Painelimme porukalla täyttä vauhtia kohti Pöyrisjokea, joka oli viimeinen suunnittelemani juomis- ja virkistäytymispaikka ennen Hettaa. Reitti sinne vei ison suoalueen läpi, jossa jalat kastuivat taas kerran.
Hetkeä ennen juomapaikalle saapumista otin hyttyshupun pois silmiltä. Toinen etehdys. Samantien mäkäräinen litsautui vasemmalle sarveiskalvolle niin, etten nähnyt silmällä mitään. Oikean silmän varassa seurasin muita mahtavasti virtaavan leveän Pöyrisjoen rantaan ja pesin silmät, pään, vartalon, jalat ja täytin pullot kylmällä vedellä. Olin pelastunut!
Parin kilometrin kävely Vuontisjärven kylälle oli helppo. Sheila otti äijät kiinni freshin näköisenä. Kun kysyin ovatko kaikki viisikymppiset naisopettajat Kanadassa samanlaisia, hän nauroi ja vastasi ei.
Hettan huoltopisteelle oli enää 18km kumpuileva autotie. Ongelma oli se, ettei varjoa paljon ollut auringon kuumentamalla asvaltilla. Sheila lähti juoksemaan kuin raketti. En pystynyt vastaamaan, enkä nähnyt hänestä vilaustakaan sen jälkeen. Muut kaverit jäivät taakseni, joten hölkkäilin yksin paarmalauman keskellä. Loputtomalta tuntuvalla kidutusbaanalla tajusin, miksei joskus haaveilemani Badwater 135 Kuolemanlaaksossa ole ehkä kuitenkaan se minun juttu.
Hettassa oli ihmisiä kadulla vastassa ja pääsin pyörtymättä koululle keskiviikko iltapäivällä juomaan, syömään, vessaan, suihkuun ja voikkasalin patjalle nukkumaan 4 tunnin unet (uusi ennätys kisoissa). Tuntui ihmeelliseltä palata sivilisaation pariin erämaasta.
Vaihdoin puhtaat vaatteet ja uudet Prodigio Pro kengät. Jalkahoitaja tsekkasi rakot, ei toimenpiteitä. Latasin akut ja reitin uudelleen laitteisiin. 200km kellon mukaan takana, enää vain noin 130km merkattua helpompaa vaellusreittiä edessä. Ei paha, maaliin tullaan lauantaihin mennessä varmasti!
Torstaina yhden maissa yöllä lähdin Pallakselle Satu ja Jani Reiman sekä Maarit Virtasen kanssa. Meillä olikin rattoisa yö rupatellessa. Ilma oli viileä ja matka sujui hyvin Pyhäkerolle asti. Sitten vatsavaivani alkoivat taas uudestaan vaivata ja jäin muista jälkeen. Sioskurussa jouduin pitämään tauon, tosin kaveritkin taisivat vetää hirsiä polun vieressä. Siitä noin vuorokauden eteenpäin ei ruoka maistunut, join vain pieniä siemauksia vettä Pallakselle asti. Kun energiaa ei mennyt sisään, vauhtikin hiljeni. Ajelin säästöliekillä Pallakselle hidasta kävelyvauhtia, mutta laskin sen riittävän. Aikaraja oli vasta perjantaina klo 13, joten kiirettä ei ollut.
Tallustelin Ketomellan koukkauksen idän kautta merkattua reittiä. Ketään ei näkynyt missään, paitsi joitakin satunnaisia pyöräilijöitä ja vaeltajia. Pahakurun autiotuvalla kävin huussissa, jolloin Jani, Satu ja Maarit saivat minut kiinni. Kuljimme yhdessä Hannukurun läpi, mutta Suastunturilla jäin taas yksin perää pitämään. Tässä kohtaa oli vaikeaa myös 2021 kisassa, joten pidin pään kylmänä ja tuulettelin jalkoja ja hengittelin syvään. Päivä alkoi olla kuumimmillaan lähellä 30 astetta, mutta mitään hätää ei ollut.
Suaskurun pitkospuilla kuulin jalkojen kopinaa ja ajattelin jonkun reppureissaajan tulevan vastaan. Se olikin iso sarvipäinen poro. Olin liian väsynyt väistääkseni, eikä porokaan väistänyt. Pari metrin päässä poro väisti mulkaisten minua sivusilmällä. Jatkoin pokkana kävelyä pysähtymättä. Tästä olisi saanut hyvän videon, mutta en jaksanut kaivaa puhelinta esille juoksuvyöstä.
Kodan leiripaikalla oli jotain porukkaa, en muista ketä. Keskitin kaikki voimat Lumikerolle nousemiseen. Tämä kaikkien tunkkausten äiti nujersi minut lopullisesti neljä vuotta sitten. Silloin simahdin Lumikeron jälkeiseen alamäkeen, pyörin unissani rinteessä, ja herättyäni kiipesin sekavana takaisin Lumikeron huipulle. Nyt lepäsin hetken huipulla, mutta en nukkunut. Näin droonin kiitävän ilmassa ja arvasin Rami Valosen olevan lähistöllä.
Joku naisvaeltaja ison rinkan kanssa lähti seuraamaan minua Lumikerolta Vuontiskuruun asti kysellen kisasta. Vastailin kiltisti, kun en muutakaan voinut. Kuumuus oli polttava ja nestehukka vaivasi. Montelllin majalla tiesin varman puron, josta sai aina juomavettä. Juttelin Ramin kanssa samalla kun otin vettä. Totesimme tämän olevan historiallinen hetki, kun jatkoin kohti Pallasta koivet jotakuinkin kävelykunnossa. Ohitin paikan, jossa keskeytin 2021. Kivikko tuntui nytkin vaikealta, mutta pystyin kompuroimaan Taivaskerolle ja laskettelemaan Hotelli Pallaksen huoltoon torstai illalla 20-21 mailla.
Hotellilla oli hyvä huolto ja palvelu pelasi. Mikko Ahonen oli heti ovella vastassa ja auttoi minua. Pääsin suihkuun, syömään ja nukkumaan. Kisalääkäri Lauri oli paikalla ja kysyin kannattaisiko ottaa Imodium-pilleri, kun vatsan kanssa on ollut ongelmia koko päivän. Lauri sanoi ettei suosittele lääkkeitä, vaan kolmea asiaa: 1) Nesteytys, 2) Ruokailu, 3) Uni. Toimin suosituksen mukaisesti ja se auttoi. Join vichy-vettä, söin hyvän aterian ja nukuin hotellilla 4 tuntia.
Kun heräsin huoltotiimi lauloi minulle retkisängyn ympärillä. Kello oli 2 aamulla. Tajusin että oli perjantai eli 63v syntymäpäiväni! Kaikki onnittelivat ja sain aamupalaa. Söin uudestaan kunnolla ja lähdin reippaana viimeiselle etapille. Lauri sanoi sen olevan 68km, ja aikaa oli reilu puolitoista vuorokautta. Varmaa maaliintulo ei koskaan ole ennen kuin ylittää maaliviivan, sen olen oppinut. Mitä vaan voi sattua koska tahansa.
Läksin reippaana hotellilta väärään suuntaan merkkejä seuraten satakunta metriä, kunnes tajusin ja nauroin makeasti. Käännyin takaisin Rauhalan suuntaan - tie joka on tuttu entuudestaan. Tuttu kaunis reitti meni rauhallisesti lepotaukoja pidellen. Pystyin taas syömään ja juomaan normaalisti.
Tienylityksen jälkeen ihailin mahtavia maisemia Pallasjärvelle päin Lommoltunturin tienoilla. Koivakerolla kuvasin videon ja otin pienet 30 minuutin tirsat bivakkipussissa auringon paistaessa. Oli hieno fiilis. En ole koskaan nähnyt tätä reittiä näin kuivana, mutta alamäen lähteessä virtasi toki vesi kuten aina.
Rauhalan miehittämättömällä vesipisteellä oli teltta, pöytiä, penkkejä, pitkä letku ja vesihana. Täytin pullot laskien vettä ensin maahan jonkun aikaa, mutta vesi maistui silti yököttävän muoviselle. Olisi pitänyt täyttää pullot lähdevedellä aiemmin.
Maantien piennar tuntui yhtä pitkältä kuin 2024, kun kävelin 160km kisassa Pahtavuomaan ja keskeytin Peurakaltioon. Joku mies talon pihasta huusi väliaikatietoja, että hyvin menee, edelliset menivät pari tuntia sitten ja perässä tulevat olevat nelisen tuntia jäljessä. Yksin mentäisiin loppumatka siis.
Ei yhtään sen kevyemmin kulkenut tälläkään kertaa. Kesälaki, Risulaki ja Kolvakero olivat työteliäitä kiivetä. Pahtavuoman vesipiste oli samanlainen kuin Rauhalassa, miehittämätön ja vesiletku. Nyt pöydällä oli vettä myös kanistereissa, joista sai paremman makuista juomaa kuin letkusta. Söin energiaa ja join mahan täyteen.
Äkäskerolle oli pitkä matka, mutta se meni jotenkuten taukojen avulla. Äkäskeron ylitys sujui ihan ok, toisin kuin viime vuonna. Peurakaltiossa oli perjantai-iltana porukkaa. Äkäslompolosta tullut pariskunta toivotti minut tervetulleeksi ja piti seuraa huoltoon ja myös ennen maalia (tiedän nimet, mutta muistikatkos - anteeksi ei tule millään mieleen nyt).
Huoltopisteellä oli iso teltta ja henkilökuntaa alkoi tulla paikalle lyhyempien matkojen juoksijoita varten. Meille ei ollut muuta kuin vettä tarjolla. Se riitti, koska matkaa maaliin oli vain 18km ja evästä minulla oli liikaakin repussa.
Perjantaiksi en millään ehtisi maaliin, mutta ei se haitannut - en olisi jaksanut juhlia synttäreitä tässä kunnossa kuitenkaan. Etenin helppoa polkua Kukastunturille aika hyvää vauhtia mäkäräisistä huolimatta. Tunturin kivisessä rinteessä vauhti putosi. Kävin Kotamajaakin vilkaisemassa ihan mielenkiinnosta, vaikka ei ollut oikeastaan mitään syytä.
Loppusuoralla tuli kylmä ja laitoin repusta pitkät trikoot ja sadetakin päälle. Reitti oli erittäin tuttu. Jalkoja ja muitakin paikkoja särki aivan älyttömästi. Ensi kerralla otan ehkä Panadolia repuntaskuun.
Onneksi sama pariskunta kuin Peurakaltiossa tuli tsemppaamaan noin kolme km ennen maalia. Pari kilsaa ennen Mikko Ahonen tuli saattajaksi maaliin asti, mikä oli hyvä.
Äkäshotellillla 2021 DNF-kilpakumppani Tomi Tuominiemi kysyi, että saisiko kuvat videota minusta äidille! No tottakai sai. Tomi kertoi päässeensä Spartathloniin kahden kuukauden päästä.
Maalikiri ei nyt kovin hyvin irronnut klo 3:40 lauantai aamuna. Sain mitalin, pakolliset omat maalikuvat otettua ja palan synttärikakkua - kiitos kaikille!
Selvisin helteen, vatsavaivojen ja rakkojen yli Äkäslompoloon ajalla 111:40:11 eli noin 4,5 vrk. Siitä sitten kisakeskukseen syömään. Sain drop bagit ja Äkäslompolon varustesäilytykseen jättämäni kassin. Lemmenjoelle jätettyä muovikassia en muistanut pyytää takaisin, se jäi johonkin. Kävin EA-teltassa puhdistuttamassa jalat.
Kävelin klo 7 Äkäshotellin vastaanottoon ja sain hommattua huoneiston omalla saunalla. Sitten järkkäsin NUTS pakulla kamojen kuljetuksen Äkäshotellille. Kävin suihkussa ja saunassa ennen nukkumaan menoa. Lattialle jäi veriset jalanjäljet kuten 2021 kisan jälkeen, tämä alkaa olla perinne.
Lauantaina serkut kävivät moikkaamassa hotellilla. En pystynyt kävelemään jaloilla, joten menin kylille moikkaamaan kavereita heidän autolla.
Sunnuntaina yöjunan ravintolavaunussa törmäsin Pasi Pirhoseen ja Karoliina Kruunaan. He antoivat istumapaikkansa minulle, mutta kun syödessä mainitsin, että jalkoja koskee istuessakin, he pyysivät voisiko Karoliina hoitaa jalkateräni hytissä.
Karoliina puhdisti ja sitoi jalat harsolla sekä antoi särkylääkettä ja kehoitti menemään lääkäriin rakkojen kuolleen ihon poistamiseksi jalkapohjista.
Menin maanantaina lääkäriin, joka puudutti jalat ja leikkasi kuolleet ihot pois. Sain antibioottikuurin, särkylääkkeitä ja kävin haavahoidossa viikon aikana vielä kolmesti. Jalat ovat nyt parantuneet tosi hyvin, mutta lopullinen palautuminen kaikista 200-mailisen kisan rasituksista saattaa viedä useampia viikkoja.
Pystyin syömään 50% mukana olleista ravintovalmisteistani kisan aikana eli 10 tuhatta kaloria. Eli noin 2160 cal/vrk = 90 cal/h + järjestäjien ruuat.
Rankka seikkailukisa vanhensi vuodella: startissa olin 62v ja maalissa 63-vuotias!
Päällimmäiseksi jää syvä kiitollisuuden tunne järjestäjiä, osallistujia, kannustajia, avustajia, huoltajia, tukijoita ja kotiväkeä kohtaan.
Garmin-kellon mukaan matkaa kertyi 337km ja +6400m nousua. Tuossa voi olla vähän ylimääräistä kertymää, mutta matka oli todennäköisesti enemmän kun 326km ja +5000m. Mutta hei, oli se kaiken arvoista.
Elämän tarkoitushan on kokea uutta ja ihmeellistä. No NUTS 300 juurikin tarjoilee tällaisia luontoelämyksiä vailla vertaa. Eihän tällaista erämaaseikkailua ole muualla kuin Lapissa tarjolla.
Viiden vuoden NUTS 300 projektini on täten saatettu onnellisesti päätökseen. Ei tarvitse mennä enää uudestaan - ellei sitten muuten vaan tee mieli osallistua.
Tulokset:
Miehet 300:
1 Max Moberg FIN 47:38:11
2 Juha Lehtonen FIN 66:12:34
3 Lumin Zheng CHN 67:36:43
4 Antti Lumijärvi FIN 69:40:18
5 Antti Kantanen FIN 71:20:30
6 Pauli Sivula FIN 76:41:49
7 Mika Muhonen FIN 79:43:03
8 Mikko Ojala FIN 79:54:39
9 Jaska Sainio FIN 81:42:55
10 Mika Koivumäki FIN 82:20:39
11 Sami Kuusi FIN 83:05:14
12 Jesse Immonen FIN 83:53:29
13 Teemu Hramoff FIN 87:06:39
14 Santeri Hiljander FIN 87:06:41
15 Benjamin Nilsson FIN 88:16:37
16 Mikko Takarautio FIN 91:37:35
17 Jukka Vanhanen FIN 91:57:25
18 Pasi Pirhonen FIN 93:39:35
19 Aati Huotari FIN 95:30:57
20 Tommi Pyykkö FIN 97:48:54
21 Antti Lännenpää FIN 102:16:49
22 Jani Reima FIN 103:21:29
23 Mikko Mäki FIN 103:35:44
24 Hermanni Haponen FIN 105:33:55
25 Kai Saartenoja FIN 105:34:01
26 Tuomas Käpylä FIN 105:34:02
27 Jukka Kukkonen FIN 111:40:11
28 Matti Jonkka FIN 113:37:30
29 Alpo Sipilä FIN 113:37:30
30 Otto Puikkonen FIN 119:11:27
…
Vesa Keränen FIN DNF
Janne Pylkkö FIN DNF
Olli Kopakkala FIN DNF
Mika Eskola FIN DNF
Juha Virtanen FIN DNF
Joonas Tervola FIN DNF
Eric Siffert FIN DNF
Edgar Koster NED DNF
Mika Lintulahti FIN DNF
Seppo Moilanen FIN DNF
Tommi Lindroos FIN DNF
Naiset 300:
1 Kirsi Vehviläinen FIN 61:57:25
2 Eija Keski-Säntti FIN 73:38:19
3 Petra Peuhu FIN 79:43:35
4 Mira Lötjönen FIN 91:57:24
5 Ylva von Wright FIN 94:06:52
6 Sheila Corbett CAN 95:50:37
7 Maarit Virtanen FIN 103:21:25
8 Satu Reima FIN 103:21:27
9 Tiina Mäkelä FIN 103:35:46
10 Heli Liukka FIN 112:15:43
…
Vilma Sydänlammi FIN DNF
Claire Amsellem FRA DNF
Anri Södergård FIN DNF
https://nuts.kuvat.fi/
