Uskomatonta, että Oslon kaupungista löytyy 80km luontopolku, jonka varrella on upeita järviä, jokia ja metsiä. Vielä hurjempaa on se, että polulta kertyy yhteensä 1800 nousumetriä eli pari vertikaalitonnia ylös - ja tietysti myös takaisin alas. Kaikkein hulluinta on se, että juoksin tuon Ecotrail Oslo polkukisan toukokuisena lauantaina 30 asteen helteessä alle 11 tunnissa!
Tärkeintä kuumalla ilmalla on tietysti nestetasapainosta huolehtiminen. Käytin ensi kertaa kilpailussa Ultimate Direction tämän vuoden Signature Series 4.0 uutuuksia Ultra Belt vyötä ja Everyday Carry käsipulloa.
Vyössä minulla oli 2x500ml Body Bottle, 6 energiageeliä ja puhelin.
Kädessä kulki kolmas lötköpullo sekä 2 geeliä omissa taskuissaan EDC:ssä.
Reitillä oli vain 5 huoltopistettä 14, 31, 50, 60 ja 73km kohdalla. Niillä oli köyhä tarjonta verrattuna muihin osallistumiini tapahtumiin. Huoltoa olisin kaivannut lisää, varsinkin kun ei ollut omia avustajia reitin varrella - kuten monella paikallisella oli.
Periaatteessa Oslon järvistä voisi kai juoda, mutta siellä näkyi olevan sen verran runsaasti ihmisiä ja eläimiä uimassa, etten käyttänyt tätä korttia.
Sain kuitenkin vettä arviolta 5-6 litraa hörpittyä ja appelsiinin lohkoja imeskeltyä. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt tankata. Rankkaa oli meno tällä kertaa.
Sörkedalissa 50km kohdalla sai lämmintä kokista ja Fossumin 60km huolto tarjosi kuivaa kakkua. Energiat sain siis enimmäkseen omista geeleistä.
Reitillä oli kolme isoa nousua 15, 30 ja 50km tienoilla. Kävelin ne kaikki, en edes yrittänyt juosta. Hiki virtasi ja syke oli korkea kävellen kiivetessäkin.
Paljon oli reitillä helppoa ulkoilutietä. Teknisesti vaativia paikkoja oli toisaalta myös melko runsaasti. Alamäet ja tasaiset kohdat juoksin kaikki. Paitsi viimeiset 10km, kun tultiin metsän varjosta kaupungin paahteeseen. Kävin joessa vähän peseytymässä, mutta vesi oli niin lämmintä, ettei se paljon piristänyt.
Ensin piippasi GPS-kello, ettei jaksa enää ihan kaikkea mittailla. Sitten alkoi oma pääkin antaa periksi. Jokainen askel oli työn ja tuskan takana. Siinä oli aikaa jutella ja naureskella norjalaisten juoksijoitten kanssa, että on tämä hauska harrastus. Helpotti tietää, ettei ollut ainoa helteen uuvuttama.
Kolme km ennen maalia oli kylmää vesisuihkua tarjolla. Sehän kelpasi kaikille. Etukäteen tavoitteenani oli ollut viime vuoden 9:42 ajan alitus ja oman ikäsarjan neljännen sijan parantaminen. Nyt ennätystehtailu sai jäädä suosiolla ensi kertaan.
Taistelin maaliin 10:59 ajalla ikäsarjani viidentenä. Voittaja oli tullut 40 minuuttia aiemmin. Kolmas sija oli 20 min ja neljäs 5 min päässä. Eli melko samassa paketissa oltiin. Puoli tuntia viime vuotista aikaani hitaampi aika olisi riittänyt.
Kokonaiskisan sijoitukseni oli 101. Kolmestasadasta 208 pääsi maaliin. Melkein joka kolmannelle 80km kisailijalle merkittiin DNS (Did Not Start) tai DNF (Did Not Finish).
Etukäteen oli mainostettu, että maalissa odottaa iso kasa vesimelonia. Kuitenkin samassa tapahtumassa oli 2700 lyhyempien matkojen juoksijaa. Kuten arvata saattaa, kaikki melonit oli jo syöty.
Kasvisvrappikaan ei oikein pudonnut. Sen sijaan jouduin vähän aikaa selällään maalialueen asvaltilla levähtämään ja miettimään syntyjä syviä.
Puinen Finisher mitali ja pitkähihainen Rottefellan paita kaulassa raahustin sitten ilta-auringossa läheiseen hotelliin lepäämään.
Ranta oli täynnä porukkaa, mutta tämä meidän juoksukisa ei kiinnostanut ketään. Kohta alkaisi nimittäin mestarien liigan loppuottelu telkussa.
Ei voinut muuta kuin hymyillä, vaikka en ihan tarkkaan tiennyt minkä takia. Ehkä se meni kuitenkin aika hyvin, kun selvisin maaliin ilman kramppeja, rakkoja tai kaatumisia.
Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.
No comments:
Post a Comment